05.12.2017

Yllättäviä tulkintoja ja kiehtovia tarinoita – Taiteen henki -näyttely paljastaa rohkean kokoelman suomalaisen taiteen helmiä

Yritysten tehtävänä on aina ollut tuoda taiteelle yleisöjä. Nyt Sammon taidekokoelmasta koottu Taiteen henki -näyttely on esillä Helsingin Taidehallissa. Yhtiön taideaarteet kultakaudelta modernismiin herättelevät pohtimaan, mikä taiteen rooli oli ennen ja miten se muuttuu tulevaisuudessa.

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden konttorit olivat aiemmin paikkoja, joissa yleisö kohtasi taidetta.

Vakuudessa vahva turva, luki aikoinaan Kalevan sisäänkäynnin yläpuolella. Yhtiön konttori sijaitsi tuolloin vuonna 1913 graniittipalatsissa Mannerheimintien ja Kaivokadun kulmassa.

Aiemmin vakuutusyhtiö viestitti luotettavuudestaan komeilla seinillä ja maalaustaiteen helmillä – nykyään keinot ovat hyvin erilaiset. Samojen viestien on välityttävä ihmisille tietokoneen tai puhelimen ruudulla, selkeästi ja ymmärrettävästi.

Näin alusti toimitusjohtaja Timo Laitinen Kalevan tämänvuotista syysseminaaria, joka järjestettiin Sammon taidekokoelmasta kootun Taiteen henki -näyttelyn yhteydessä. Keskustelun taiteeseen, liike-elämään ja suomalaiseen identiteettiin johdattivat intohimoiset taiteenystävät Tuula Karjalainen, Laura Kolbe ja Pekka Mattila.


”Tämä kokoelma yllätti minut”

Tuula Karjalainen, taidehistorioitsija ja näyttelyn kuraattori

Kun Tuula Karjalaiselle tarjottiin mahdollisuutta koota näyttely Sammon noin tuhannen teoksen taidekokoelmasta, ensimmäisenä hän halusi katsoa kokoelman läpi. Pitkän linjan taiteentuntija sanoi tarttuvansa haasteeseen vasta nähtyään, saisiko materiaalista hienon näyttelyn.

”Minua ei suomalaisessa taiteessa hämmästytä enää juuri mikään. Mutta tämän kokoelman laadukkuudesta yllätyin”, Karjalainen kertoi.

Ensinnäkin, kokoelmassa oli teoksia taiteilijoilta, joita ei heti olettaisi olevan perinteikkään vakuutusyhtiön kokoelmissa. Esimerkiksi käyvät lempinimellä Loimaan shamaani tunnettu Alpo Jaakola ja Heikki Tuomela, joka maalasi usein yhteiskunnan marginaalissa olevia ihmisiä ja ilmiöitä.

Toinen yllätys Karjalaiselle oli, että kokoelmassa oli niin runsaasti hienoja töitä naisilta, jotka valtasivat 1980-luvulla näyttävästi suomalaisen taidekentän. Heitä olivat esimerkiksi Leena Luostarinen, Marika Mäkelä, Inari Krohn ja Marjatta Tapiola.

”Naiset olivat aiemmin olleet taidemaailmassa ikään kuin B-luokkaa, eikä heidän teoksiaan siksi ollut tuolloin ihan helppoa ostaa.”

Kolmas asia, josta Karjalainen piti, oli kokoelman konkretismia ja abstraktia suuntaa edustava taide.

Birger Carlstedt, Sam Vanni, Ernst Mether-Borgström ja Lars-Gunnar Nordström olivat ne neljä taiteilijaamme, jotka aloittivat toisen maailmansodan jälkeen Suomessa abstraktin taiteen suuntauksen.”

Yksi asia Tuula Karjalaista kuitenkin vaivasi koko näyttelyn kokoamisen ajan: ”Taidehalli tuntui aivan liian pieneltä.”


”Kansallinen kuvastomme on muuttunut vain vähän”

Laura Kolbe, historiantutkija ja Helsingin yliopiston professori

Taiteella on paikkansa meidän suomalaisten yhteisessä, kansallisessa muistissa. Mutta mikä tekee taiteesta suomalaista? Kansallisen taiteen käsite alkoi rakentua 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, johdatteli historioitsija Laura Kolbe.

”Suomalainen taide syntyi, kun suuren yhteiskunnallisen uudistusliikkeen seurauksena asiat ja ilmiöt alkoivat näyttäytyä kansallisajattelun valossa. Taiteeseen alettiin soveltaa kansallisajattelua samaan tapaan kuin kirjallisuuteen ja runouteen – vaikka tiedämme, ettei millään taiteenlajilla sinänsä ole omaa kansalliskieltään.”

Taiteemme kansallisen kertomuksen synnyssä kahdella Pariisin maailmannäyttelyllä oli iso merkitys. Ne järjestettiin vuosina 1889 ja 1900.

Kolben mukaan Suomen osallistumisen merkitystä maailmannäyttelyyn pohdittiin turkulaisessa lehdessä vuonna 1889 näin:

”Suomi voisi näyttää, etteivät suomenmaan asujaimet ole williä metsäläisiä eikä se maa ole niin kolkko ja wiljelemätön eikä myöskään niin ruma kuin on luultu.”

Vuoden 1900 maailmannäyttely oli Suomelle menestys. Esillä oli kaikkea koululaisten käsitöistä brodeerauksiin ja seinävaatteisiin, kalapyydyksistä puukkoihin ja suksiin. Ajan kansainvälinen lehdistö loi Suomesta kuvaa viattomana pohjoisena paratiisina.

”Näyttely kiteytti 117 vuotta sitten kansallisen kuvastomme ja identiteettimme. Se on itse asiassa muuttunut noista ajoista aika vähän. Kun pyydän luennolla nuorisoa kirjoittamaan kolme asiaa, jotka liittyvät suomalaisuuteen, kärjessä ovat aina joulupukki, puukko ja ruisleipä.”


”Taiteelle ei saa käydä kuin kirjahyllylle”

Pekka Mattila, professori ja Aalto University Executive Education -yhtiön toimitusjohtaja

Liike-elämä ja taide eivät ensi katsomalta liity toisiinsa. Mutta mitä tapahtuu, kun ne kohtaavat – ja miten niiden suhde on muovautumassa. Näitä kysymyksiä pohti Pekka Mattila, joka on paitsi Aalto-yliopiston professori myös ennen kaikkea intohimoinen taiteen keräilijä, harrastaja ja tuntija.

Yritykset ovat aina tarjonneet taiteelle yleisöjä.

”Pankkien ja vakuutusyhtiöiden konttorit olivat aiemmin paikkoja, joissa yleisö kohtasi taidetta. Ne olivat myös toteemeja, jotka määrittivät, miltä menestys näyttää. Kuka hoitaa tämän kasvatuksen tulevaisuudessa?” Mattila pohti.

Uusien yleisöjen ohella liike-elämä on tuonut taiteelle resursseja. Yritysten toimeksiannoilla on tehty monen taiteilijan työ mahdolliseksi.

Liike-elämän tilaama kuvataide on perinteisesti ollut muotokuvia yrityksen merkkihenkilöistä tai tarinaa yritysten kasvusta. Kun yhtiö avasi uuden tehtaan, siitä tilattiin menestyksen merkiksi maalaus seinälle ripustettavaksi.

”Nykyään olisi outoa, jos Nokia maalauttaisi kuvan uudesta, lasisesta konttoristaan. Harva yritys on sitä paitsi enää kirjoittunut tiettyyn paikkaan.”

Mattila näkee, että sijoituksena nykytaidehankintoja on vaikea perustella –  niin korkean riskin salkusta on kyse. Lasiseinäisissä konttoreissa on lisäksi puutetta seinistä, joille ripustaa taidetta.

Taiteella on kuitenkin tulevaisuudessa yrityksille muita arvoja. Esimerkiksi Aalto-yliopistolle Mattila näkee taiteen erottautumistekijänä. Meillä kun ei ole keskiaikaisia kampuksia eikä satojen vuosien perintöä, Mattila huomauttaa.

”Aallon Executive Education -rakennuksessamme taidetta on kaikkialla, myös vessojen seinillä. Nykytaide erottaa meidät muista ja virittää ujoihin kokouksiin puheenaiheita. Meillä on myös paljon teoksia, jotka ovat aivan sillä rajalla, sopivatko ne julkisiin tiloihin. Mutta minusta taiteella on hyvä vähän ärsyttääkin.”

Ennen kaikkea Mattila näkee, että yritykset voivat tehdä taiteesta arkista.

”Ettei taiteelle käy niin kuin kirjahyllyille, että ne katoavat ihmisten arjesta. Taiteen pitäisi olla läsnä kaikkialla.”


Kun seuraavan kerran katsot taidetta

Tuula Karjalainen neuvoo, että taiteen katsomisessa pitää opetella tietty nöyryys.

”Katso taidetta sillä silmällä, että välttämättä toinen tai kolmaskaan kerta eivät kerro totuutta.

Tässä näyttelyssä on yksi teos, joka antaa meille nöyryyden: Se on pieni ja vaatimaton työ, joka kuvaa virkkaavaa naista. Teos on Helene Schjerfbeckin. Hän tarjosi työtä aikanaan Suomen taideyhdistykselle arpajaisiin, mutta he eivät huolineet teosta edes ilmaiseksi.

Sammon kokoelmiin teos päätyi vuonna 1985 tukholmalaisesta huutokaupasta. Teos on ylistys tälle kokoelmalle – ja samalla muistutus siitä, että tässäkin ajassa on paljon asioita, joita me emme vielä näe.”

Kurkistus Sammon kokoelmaan esittelee suomalaisen taiteen harvoin nähtyjä helmiä kultakaudelta modernismiin. Kokoelmaa esittelevä Taiteen henki -näyttely järjestetään Helsingin Taidehallissa 25.11.–31.12.2017.

 

Mether-Borgström, Ernst - Keskitalvi (1987)

Asiakaspalvelu

Primus-vakuutus (If Vahinkovakuutusyhtiö)

010 19 19 19
ma-pe 8-20 (pvm/mpm)

Asiakaspalvelu

Muut Kalevan tuotteet (Mandatum Life)

0200 31100
ma-to 8-18, pe 8-17 (pvm/mpm)

Korvaukset

Miten haet korvauksia Kalevan vakuutuksista?

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi meille, niin me soitamme sinulle.

* Pakollinen kenttä

Voit jättää soittopyynnön tällä lomakkeella, niin me soitamme sinulle.

Valitsemalla valikosta aiheen tai kirjoittamalla lisätietoja, voimme palvella teitä tehokkaammin.