06.09.2017

Ajankohtaista Kalevasta

Sijoitustuotto 1-6/2017

Kalevan sijoitustoiminnan tuotto oli ensimmäisen puolivuotisjakson osalta odotuksen mukainen 4,7 %.

 

Vaalit lähestyvät

Kalevan luottamusmiesvaalit pidetään 10.-28.11.2017. Nyt on vielä kuukausi aikaa ilmoittautua ehdokkaaksi vaaleihin, joissa valitaan 15 luottamushenkilöä erovuoroisten tilalle. Lue lisää vaaleista ja ohjeet ehdokkuudesta täältä.

 

Kaleva vahvasti mukana Seinäjoen Kalevan kisoissa

Tänäkin kesänä Kaleva oli pääyhteistyökumppanina Kalevan kisoissa, jotka pidettiin Seinäjoella. Yli 100 vuotta sitten Kalevan työntekijöiden palkastaan lahjoittama hopeinen, ikuisesti kiertävä kiertopalkinto, Kalevan Malja, oli kisoissa näyttävästi esillä. Kalevan kisat on yksi niistä Suomen mestaruuskisoista, jonka tulokset kerryttävät seuroille pisteitä kisailtaessa kiinnityksestä kiertopalkintoon.

 

Kaleva kannustaa nuoria urheilemaan

Kalevan kisoissa nähtiin jo kolmannen kerran nuoret esiurheilijat yrittämässä lajinsa ennätystä ennen aikuisten finaaleja. Tänä vuonna Kalevan ideoimassa esiurheilijatapahtumassa ennätystään pääsi yrittämään Eero Mäkinen (Ähtärin Urheilijat, miesten korkeus), Oona-Maria Köykkä (Ilmajoen Kisailijat, naisten pituus), Joanna Kangas (SSU, naisten keihäs), Lauri Takala (SSU, miesten pituus), Fanny Ojala (SSU, naisten seiväshyppy) ja Juho Kallio (Virkiä, miesten keihäs).

 

Varautumisvinkkejä

Kalevan verkkokaupassa on jälleen lisää vinkkejä varautumiseen. Henkivakuutuskuntoon.fi:stä löydät mm. 7 talousvinkkiä lapsiperheelle, tietoa henkivakuutuksesta ja 8 vinkkiä avoliitossa asuvien perintöasioihin.

Lue lisää vinkkejä varautumiseen

 

Lisätietoja:

Timo Laitinen
toimitusjohtaja
puh. 050 424 4104
timo.laitinen@mandatumlife.fi

Asiakaspalvelu

Primus-vakuutus (If Vahinkovakuutusyhtiö)

010 19 19 19
ma-pe 8-20 (pvm/mpm)

Asiakaspalvelu

Muut Kalevan tuotteet (Mandatum Life)

0200 31100
ma-to 8-18, pe 8-17 (pvm/mpm)

Korvaukset

Miten haet korvauksia Kalevan vakuutuksista?

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi meille, niin me soitamme sinulle.

* Pakollinen kenttä

Voit jättää soittopyynnön tällä lomakkeella, niin me soitamme sinulle.

Valitsemalla valikosta aiheen tai kirjoittamalla lisätietoja, voimme palvella teitä tehokkaammin.