07.03.2019

Kalevan terminaalibonus muuttuu 7.3.2019

Kalevan hallitus on päättänyt muuttaa säästöhenkivakuutusten päättyessä maksettavia ylimääräisiä lisäetuja (ns. terminaalibonuksia) vuoden 2018 tilinpäätöksen perusteella. Muutos tapahtuu torstaista 7.3.2019 alkaen.
 
Keskimäärin terminaalibonus pienenee noin prosentin. Vakuutustasolla muutos riippuu siitä, kuinka kauan asiakkaiden säästöt ovat olleet Kalevassa kerryttämässä sijoitustoiminnan tuottoa ja osalla asiakkaista terminaalibonus voi jopa kasvaa hieman.
 
Vakuutuksen päätyttyä määräytyvä terminaalibonus muuttuu vuosittain tilinpäätöksen perusteella ja sijoitustoiminnan voimakkaasti heilahdellessa useamminkin. Aiemmin toteutetut terminaalibonusten päivitykset näet täältä.
 
Terminaalibonuksen määrä päivittyy asiakkaidemme henkilökohtaiseen verkkopalveluun pienellä viiveellä, noin 1-2 päivän sisällä.
 
Kalevan vuosikertomus 2018 julkaistaan maaliskuun lopulla. Vuosikertomus sisältää Kalevan tilinpäätöksen ja esim. tietoja sijoitustoiminnan tuotoista vuodelta 2018.

 

Lisätietoja:
Kalevan ja Mandatum Lifen asiakaspalvelusta, puh. 0200 31100

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi meille, niin me soitamme sinulle.

* Pakollinen kenttä

Voit jättää soittopyynnön tällä lomakkeella, niin me soitamme sinulle.

Valitsemalla valikosta aiheen tai kirjoittamalla lisätietoja, voimme palvella teitä tehokkaammin.

Asiakaspalvelu

Primus-vakuutus (If Vahinkovakuutusyhtiö)

010 19 19 19
ma-pe 8-20 (pvm/mpm)

Asiakaspalvelu

Muut Kalevan tuotteet (Mandatum Life)

0200 31100
ma-to 8-18, pe 8-17 (pvm/mpm)

Korvaukset

Miten haet korvauksia Kalevan vakuutuksista?