29.01.2014

Henkivakuutusten hinnoissa on suuria eroja

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEn tekemä vertailu osoittaa, että henkivakuutusten hinnoissa on merkittäviä eroja. Henkivakuutusmaksuissa voi säästää kymmenessä vuodessa yli 2 000 euroa.

Hintavertailun mukaan edullisimman ja tyyreimmän vakuutuksen hintaero vuositasolla on 107–150 euroa vakuutuksenottajan iästä riippuen. Kymmenen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksuissa hintaeroa kertyy jopa yli 2 000 euroa.

Tilastot osoittavat, että suomalaiset huolehtivat omaisuuden vakuuttamisesta mutta vakuuttavat itsensä heikommin. Noin 86 prosentilla on kotivakuutus ja 56 prosentilla vapaaehtoinen autovakuutus. Henkivakuutuksen on hankkinut 41 prosenttia suomalaisista. Tyypillisesti henkivakuutuksen korvaussumma jää 25 000–50 000 euroon, mikä on pieni summa esimerkiksi asuntolainan tyypillisiin määriin verrattuna.*

Viimeisen kahden vuoden aikana otetut asuntolainat ovat olleet keskimäärin 120 500 euroa. Suomalaisista joka kolmannella on asuntolainaa. Korkein asuntovelallisten osuus on 35-44 -vuotiaiden keskuudessa, 58 prosenttia.**

FINEn tekemän vertailun edullisin henkivakuutus on Ifin ja Kalevan yhteistyöjärjestöjen ja -ammattiliittojen jäsenille myytävä Ryhmäsampo Primus -niminen vakuutus. Vertailussa oli mukana henkivakuutuksia seitsemästä yhtiöstä***.

Tämän verran henkivakuutus maksaa:

  • Vertailun edullisin vakuutus 30-vuotiaalle, vakuutussumma 80 000 euroa. Vuosimaksu: 83 euroa
  • Vertailun tyyrein vakuutus 30-vuotiaalle, vakuutussumma 80 000 euroa. Vuosimaksu: 190 euroa
  • Vertailun edullisin vakuutus 40-vuotiaalle, vakuutussumma 80 000 euroa. Vuosimaksu: 116 euroa
  • Vertailun tyyrein vakuutus 40-vuotiaalle, vakuutussumma 80 000 euroa. Vuosimaksu: 266 euroa

* Finanssialan Keskusliitto: Tulevaisuuden turvaa vakuuttamalla -tutkimus, 2012.
** Finanssialan Keskusliitto: Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimus, 2013.
*** Ryhmäsampo Primuksen myy If ja turvat myöntää Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva. Ryhmäsampo Primuksen osalta vertailussa käytettiin Veronmaksajain keskusliiton jäsenten hintoja. Vakuutuksen hinta voi vaihdella järjestöittäin.

Lisätietoja

  • Minna Mikkanen, markkinointijohtaja, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva, p. 050 536 46 88, minna.mikkanen@mandatumlife.fi
  • Mari Hätinen, tiedottaja, If, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi
Tutustu FINEn henkivakuutusvertailuun »
Perus- ja vertailutietoa henkivakuutuksesta
Tietoa henkivakuutuksesta »
www.henkivakuutuskuntoon.fi

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi meille, niin me soitamme sinulle.

* Pakollinen kenttä

Voit jättää soittopyynnön tällä lomakkeella, niin me soitamme sinulle.

Valitsemalla valikosta aiheen tai kirjoittamalla lisätietoja, voimme palvella teitä tehokkaammin.

Asiakaspalvelu

Primus-vakuutus (If Vahinkovakuutusyhtiö)

010 19 19 19
ma-pe 8-20 (pvm/mpm)

Asiakaspalvelu

Muut Kalevan tuotteet (Mandatum Life)

0200 31100
ma-to 8-18, pe 8-17 (pvm/mpm)

Korvaukset

Miten haet korvauksia Kalevan vakuutuksista?