30.07.2015

Kaleva kannustaa lapsia liikkumaan

Kesällä vapaa-aika ja ulkoleikit altistavat lapsia tapaturmille, kun lapsilla on aikaa osallistua liikuntaleireille, leikkiä pihalla ja harjoitella uudelleen talven aikana unohtuneet taidot trampoliinilla, pyöräilyssä ja skeittilaudoilla.

Lasten liikunnan myönteiset vaikutukset ovat kuitenkin mittavia. Terve koululainen (TEKO) -hankkeen mukaan liikehallintakyvyt ja motoriset taidot auttavat joukkuepeleissä ja liikuttaessa hankalilla alustoilla. Monipuolinen liikunta lapsuudessa suojaa tapaturmilta myös myöhemmällä iällä. Lihakset ja luusto vahvistuvat, koordinaatiokyky paranee.

Joka vuosi suomalaiset yleisurheiluseurat tavoittelevat kiinnitystä hopeiseen Kalevan Maljaan. 1900-luvun alussa maljaan kaiverrettu teksti "Ruumiillinen ja taloudellinen hyvinvointi päämäärämme" on yhä ajankohtainen.

- Maljan tarkoituksena oli ja on edelleen kannustaa nuoria ylläpitämään kuntoaan liikkumalla ja urheilemalla. Toki kolikon kääntöpuoli on se, että aktiivinen liikunta tuo tullessaan lisääntyvät tapaturmat ja rasitusvammat, sanoo Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan toimitusjohtaja Paula Salonen.

Suurin osa lasten tapaturmista sattuu kodissa ja sen lähiympäristössä. Kalevan teettämän tutkimuksen (6/2014) mukaan yleisimpiä lasten tapaturmia ovat kaatumiset, törmäämiset erilaisiin esteisiin, putoamiset sekä jalkojen ja käsien vääntymiset. TEKO-hankkeen tilastoista ilmenee, että Suomessa sattuu vuosittain noin 350 000 liikuntatapaturmaa, joista 26 % kohdistuu nilkkaan ja 17 % polviin.

- Tutkimuksemme mukaan tärkein syy lasten tapaturmavakuutuksen ottamiseen on varmistaa lapselle helppo ja nopea pääsy lääkäriin. Lapsille suunnattu vapaaehtoinen tapaturmavakuutuksemme kattaa myös aktiivisessa urheiluharrastuksessa syntyneet tapaturmat, johtaja Minna Mikkanen Kalevasta sanoo.

Lasten ja nuorten liikkuminen parantaa hyvinvointia, lisää lasten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ehkäisee syrjäytymistä. Siksi Vakuutusyhtiö Kaleva aktivoi lapsia ja nuoria myös tämän kesän Kalevan Kisoissa, jotka pidetään Porissa 30.7.-2.8.2015.

- Lapset ovat kisoissa keskipisteenä. Paikallisseurojen nuoret yleisurheilijat toimivat Kalevan esiurheilijoina avaamalla lajien finaaleja. Lisäksi luvassa on muun muassa vapaalippuja lapsille huoltajineen, huippu-urheilijatapaamisia ja kisamuistojen kuvauksia, Mikkanen kertoo.

Lisätietoja: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

johtaja Minna Mikkanen, p. 050 536 4688, minna.mikkanen@mandatumlife.fi
toimitusjohtaja Paula Salonen, p. 050-424 4280, paula.salonen@mandatumlife.fi

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva on Suomen vanhin henkivakuutusyhtiö. 140-vuotias Kaleva on erikoistunut vakuuttamaan yhteistyösopimusten piirissä olevien toimihenkilö- ja palkansaajajärjestöjen jäseniä perheineen. Kaleva on Porissa tänä vuonna pidettävien Kalevan kisojen pääyhteistyökumppani.

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi meille, niin me soitamme sinulle.

* Pakollinen kenttä

Voit jättää soittopyynnön tällä lomakkeella, niin me soitamme sinulle.

Valitsemalla valikosta aiheen tai kirjoittamalla lisätietoja, voimme palvella teitä tehokkaammin.

Asiakaspalvelu

Primus-vakuutus (If Vahinkovakuutusyhtiö)

010 19 19 19
ma-pe 8-20 (pvm/mpm)

Asiakaspalvelu

Muut Kalevan tuotteet (Mandatum Life)

0200 31100
ma-to 8-18, pe 8-17 (pvm/mpm)

Korvaukset

Miten haet korvauksia Kalevan vakuutuksista?