« Kaikki ajankohtaiset

13.3.2023

Kalevalle Ikimuistoinen sponsorointi -palkinto

Torstaina 9.3. Tapahtuma ja Sponsorointi SPOT ry:n järjestämässä gaalassa Kalevan jo 114 vuoden yhteistyö Kalevan kisojen kanssa palkittiin Ikimuistoinen sponsorointi -palkinnolla.

Kalevan ja Suomen Urheiluliiton yhteistyö Kalevan kisoihin liittyen sai alkunsa jo vuonna 1909, jolloin Kalevan henkilökunta lahjoitti hopeisen Kalevan Maljan ikuisesti kiertäväksi kiertopalkinnoksi yleisurheilun suomenmestaruuskisoihin.

”Yhteistyö on yksi maailman pisimmistä yrityksen ja urheilun välillä - ja mikä parasta, yhdessä SULin kanssa kehitämme yhteistyötämme vuosi vuodelta”, Kalevan johtaja Minna Mikkanen toteaa.

Tänä vuonna Kalevan kisat pidetään Lahdessa. Kaleva on tuttuun tapaan kisojen pääyhteistyökumppani.  

 

SPOT-gaala.jpg