1.8.2025
Kalevan esiurheilija Tiitus Kela, 11 vuotta: "Tavoitteena olympialaiset"
• Henkivakuutusyhtiö Kalevan esiurheilijatoiminta Kalevan kisoissa täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Se on vakiintunut osaksi yleisurheilun SM-kisatapahtumaa.
• Henkivakuutusyhtiö Kaleva on myös tänä vuonna hakenut lapsia esiurheilijoiksi Espoossa järjestettäviin Kalevan kisoihin.
• Suomen Urheiluliiton valitsemat lapset, alle 13-vuotiaat esiurheilijat, pääsevät yrittämään omaa ennätystään ennen kenttälajinsa SM-finaalia.
• Kalevan tapahtumateltalla yleisö pääsee “heittämään lusikan nurkkaan”. Lusikkaa heittämällä osallistuu tempaukseen, jonka tuotto ohjataan Uudenmaan alueen urheiluseurojen hyväksi.
• Kalevan kisat järjestetään tänä vuonna Espoossa 1.–3.8.2025.
Henkivakuutusyhtiö Kalevan esiurheilijatoiminta Kalevan kisoissa täyttää 10 vuotta. Ensimmäisen kerran esiurheilijat kisasivat Kalevan kisoissa Porissa vuonna 2015.
Pirkitta Marjanen oli ensimmäisten esiurheilijoiden joukossa Porin Kalevan kisoissa 10 vuotta sitten. Aloitteleva pikajuoksija pääsi silloin tavoittelemaan ennätystään 200 metrin juoksussa.
– Esiurheilijaksi pääseminen oli minulle ensimmäinen erityinen kokemus, jonka urheilu voi antaa. Pienenä urheilijatyttönä pääsin juoksemaan ison katsomon edessä. Siinähän oli vähän kuin rokkareilla lämmittäjänä. Jännitystä lisäsi se, että katsomossa oli presidentti Sauli Niinistö. Esiurheilijakokemus oli minulle yksi niistä tekijöistä, jotka kannustivat jatkamaan urheilua myös kilpailumielessä, viimeksi Lahden Kalevan kisoissa vuonna 2023 kisannut Pirkitta Marjanen muistelee kokemusta.
– Muistakaa nauttia, vaikka vähän jännittää. Ottakaa ilo irti, kun pääsette esikuvienne vierelle. Ja muistattehan, että kaikki ovat teidän puolella ja toivovat teidän onnistumista, Pirkitta viestittää Espoon Kalevan kisojen esiurheilijoille.
Esiurheilijatoiminnasta on tullut kiinteä osa yleisurheilun SM-kilpailutapahtumaa. Myös tänä vuonna Henkivakuutusyhtiö Kaleva on hakenut lapsia esiurheilijoiksi Espoossa järjestettäviin Kalevan kisoihin. Esiurheilijavalinnat tekee Suomen Urheiluliitto. Kuusi lasta pääsee kokeilemaan omia ennätyksiään ennen kisojen lajifinaaleja. Esiurheilijat ovat paikallisten seurojen lapsia.
– Tänä vuonna kisat ovat Espoossa, joten tämän vuoden esiurheilijat tulevat Uudenmaan alueen urheiluseuroista ja hakemuksia saapui meille ennätysmäärä. Valituilla lapsilla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä osaksi kisatunnelmaa suuren yleisön eteen. Esiurheilijat palkitaan valmennusstipendeillä sekä hyvästä yrityksestä että oman ennätyksensä rikkomisesta. He pääsevät myös seuraamaan läheltä Suomen huippuyleisurheilijoita, Henkivakuutusyhtiö Kalevan johtaja Minna Mikkanen sanoo.
Nuoret urheilijat tulevat kisa-areenalle juuri ennen kuin SM-finaaleissa mitellään pituudessa, korkeudessa, kuulassa ja keihäässä. Monelle esiurheilijalle tapahtuma toimii kannustavana etappina omalla urheilijan polulla.
– Tavoitteenani on olympialaiset, joten tämä olisi hyvä askel kohti unelmaani. Nautin seurata kaikkia kilpailuja sekä paikan päällä että televisiosta ja haluan päästä näkemään huippuyleisurheilijoita, miesten pituudessa omaa ennätystään yrittävä Tiitus Kela 11 v. kertoo.
– Haluan hyppäämään isoihin kisoihin ja kannustavan katsomon eteen. Olen tehnyt parhaat hyppyni isoissa kisoissa ja haluaisin nähdä aikuisten kilpailun läheltä. Pituushyppy on suosikkilajini ja seuraavaksi haluan hypätä yli 4 metriä, omaa naisten pituusennätystään yrittävä Lilia Silvennoinen 9 v. kertoo.
– Haluan päästä isoihin kisoihin kokeilemaan uutta ennätystä. Kuula on lempilaji ja tahto kehittyä kova. Olisi upea elämys päästä "oikeiden" urheilijoiden lähelle kisatilanteessa, naisten kuulantyönnön omaa ennätystään yrittävä Anni Sugander 10 v. sanoo.
Esiurheilijat Espoossa:
• Naisten kuula: Anni Sugander (2015), Espoon Tapiot
• Naisten korkeus: Ronja Huuskonen (2014), Vihdin Viesti
• Naisten pituus: Lilia Silvennoinen (2016), Vantaan Salamat
• Miesten keihäs: Kuisma Salo (2015), Karkkilan Pojat
• Miesten kuula: Tobias Sappinen (2015), Espoon Tapiot
• Miesten pituus: Tiitus Kela (2014), Länsi-Uudenmaan Urheilijat
Tänä vuonna Kalevan kisat järjestetään Espoossa Leppävaaran stadionilla 1.–3.8.2025. Kisayleisö pääsee “heittämään lusikan nurkkaan” Henkivakuutusyhtiö Kalevan tapahtumateltalla. Lusikkaa heittämällä osallistuu pistepeliin, jonka tuotto ohjataan Uudenmaan alueen urheiluseurojen hyväksi.
Lusikkaa nurkkaan heittämällä Henkivakuutusyhtiö Kaleva haluaa lisätä ymmärrystä kuolemaan varautumisesta. Lisäksi tavoitteena on herättää keskustelua henkivakuutuksen merkityksestä osana perheiden taloudellisesta turvaa.
– Kalevan teltalta löytyvässä pelissä on kolme kultalusikkaa, joita heitetään kolmeen eri vaikeusasteen nurkkaan. Nurkkaan osumisesta saa vaikeusasteen mukaisesti pisteitä. Kaleva tukee heitettyjen lusikoiden pistemäärästä muunnettavalla rahasummalla Uudenmaan yleisurheiluseurojen lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastusten tukemiseen. Seurat voivat hakea tukea omien ideoidensa toteuttamiseen. Tukisumma on enimmillään 5000 euroa, Mikkanen kertoo.
Henkivakuutusyhtiö Kalevan ja Suomen Urheiluliiton kumppanuus on yksi maailman vanhimmista. Yhteistyö on poikkeuksellinen myös siksi, että sen toisena osapuolena on ammattiurheilun sijaan amatööriurheilun kansallinen lajiliitto.
– Testasimme, tietääkö tekoäly, mistä Kalevan kisojen nimi tulee. Eipä ollut oikeaa tietoa, vaan lähinnä arvauksia, Mikkanen kertoo.
Kilpailun nimi juontaa juurensa Kalevan maljasta. Vuonna 1909 Kalevan henkilöstö teetti ja lahjoitti hopeisen Kalevan maljan yleisurheilun SM-kilpailujen ikuisesti kiertäväksi palkinnoksi. Malja annetaan vuosittain parhaalle yleisurheiluseuralle. Vuodesta 1910 lähtien SM-kilpailuista alettiin maljan myötä käyttämään nimeä Kalevan kisat, ja nimi virallistettiin vuonna 1937.
Lisätietoja:
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva
Minna Mikkanen, johtaja
puh. 050 536 4688
minna.mikkanen@kalevavakuutus.fi
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva on perustettu vuonna 1874. Kaleva on Suomen vanhin ja yksi vakavaraisimmista henkivakuutusyhtiöistä. Keskinäisen yhtiön osakkaita ovat vakuutuksenottajat ja takuupääoman omistajat. Vakuutuksenottajia on noin 200 000. Yhtiö toimii läheisessä yhteistyössä Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön ja If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliikkeen kanssa. Kaleva myy henki- ja tapaturmavakuutuksia yhteistyösopimuksen kanssaan tehneiden ammatti- ja toimihenkilöjärjestöjen jäsenille. www.kalevavakuutus.fi