« Kaikki ajankohtaiset

22.8.2023

Kalevan kisoissa kerättiin 3 602 euroa lasten ja nuorten yleisurheilun hyväksi

Henkivakuutusyhtiö Kaleva lahjoitti 3 602 euroa Päijät-Hämeen lasten ja nuorten yleisurheilun hyväksi Kalevan kisoissa. Rahapottia kerättiin kisojen yleisön voimin: kisojen kävijät pääsivät heittämään lusikkaa nurkkaan Kalevan teltalla, ja mitä useampi lusikka jäi nurkkaan, sitä enemmän rahaa heitot kerryttivät.

Kaleva lahjoittaa heitettyjen lusikoiden pistemäärästä muunnetun rahasumman Päijät-Hämeen yleisurheiluseurojen lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastusten uudistamiseen. Seurat voivat hakea tukea omien ideoidensa toteuttamiseen Suomen Urheiluliitolta (SUL). SUL ja Kaleva yhdessä päättävät tuen saajat.

”Lasten ja nuorten harrastaminen on yleisurheilun ydin, niinpä seurojen tukeminen tällä saralla on meille hyvin tärkeää. Olemmekin Suomen Urheiluliitossa erittäin tyytyväisiä, että Henkivakuutusyhtiö Kalevan yhteistyön kautta on löytynyt tällainen kekseliäs yleisöä osallistava keino tukea yleisurheiluseuroja”, toteaa Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä, ja kertoo ilokseen huomanneensa Lahdessa olleen runsaasti lusikan nurkkaan heittelijöitä liikkeellä.

Tämän vuoden potti menee Päijät-Hämeen alueelle, koska Kalevan kisat pidettiin Lahdessa. Ensi vuonna kisat pidetään Vaasassa, jolloin Henkivakuutusyhtiö Kaleva lahjoittaa kisoissa kerätyn summan Vaasan seudun nuorten yleisurheilun tukemiseen. Rahoitusta voivat aikanaan hakea ÖID-Friidrottin ja Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilun jäsenseurat.

Viime vuoden lahjoitusta käytettiin lajiklinikkatoiminnan kehittämiseen ja välineiden hankintaan

Vuoden 2022 Kalevan kisat pidettiin Joensuussa, ja Kalevan potti pohjoiskarjalaisten lasten ja nuorten yleisurheilun tukemiseen oli 3 150 euroa.

Joensuun Katajalle myönnettiin lajiklinikkatoiminnan kehittämiseen piirin seuroille 2 300 €.

Polvijärven Urheilijoille myönnettiin yleisurheilukoulutoimintaan ja liikuntavälineiden hankintaan 850 €.

Henkivakuutusyhtiö Kaleva on kerryttänyt pottia lasten ja nuorten yleisurheilun tukemiseen jo vuodesta 2017. Tänä vuonna rahapottia kerryttänyt lusikanheitto pyrki osaltaan helpottamaan kuolemasta keskustelemista ja pahimpaan varautumista. Vanhemman kuolema voi viedä lapselta mahdollisuuden kalliiden liikuntaharrastusten jatkamiseen aikana, jolloin mielekkäälle tekemiselle on suuri tarve.

”Toisen vanhemman kuolema on lapselle paitsi henkinen, myös käytännön arjessa näkyvä tragedia. Lasten urheiluharrastukset ovat usein niin kalliita, ettei leskeksi jäänyt vanhempi pysty niitä yksin maksamaan. Henkivakuutus on vanhempien keino mahdollistaa lapsilleen hyvä ja aktiivinen lapsuus silloinkin, kun pahin tapahtuu”, toteaa Henkivakuutusyhtiö Kalevan toimitusjohtaja Timo Laitinen ja jatkaa:

”Yleisurheilussa on se etu, että se on kaikkien saatavilla. Ulkokentillä harrastettavat lajit eivät vaadi jäähallimaksuja tai kalliita välineitä, ja monessa lajissa pääsee alkuun helposti saatavilla olevilla välineillä ja iloisella urheiluhengellä.”