Muokattu 20.12.2023

”Kiitos äiti, että eläessäsi tuit minua kaikessa”

Kun Petra Antila oli 21-vuotias, hänen äitinsä kuoli äkillisesti. Yli 20 vuotta äidin kuoleman jälkeen jäljellä on kiitollisuus siitä, mitä äiti eläessään antoi ja opetti.

Isän soitto toi huonot uutiset

Äitini kuoli, kun olin 21-vuotias. Oli ilta ja olin tullut koulusta kotiin, kun isäni soitti ja kertoi, että nyt on huonoja uutisia. Muistan vieläkin isän äänen.

Vaikka maailmani romahti ja jäin hetkessä vaille äidin turvaa ja ohjausta, siinä hetkessä olin myös helpottunut. Kuolema oli äkillinen, mutta ei silti odottamaton. Olin elänyt jo vuoden peläten sitä. Nyt pahin oli tapahtunut, eikä sitä tarvinnut enää pelätä.

Meni monta vuotta siten, että elämässä kohdatut vastoinkäymiset toivat menetyksen aina kipeästi pintaan. Se ihminen, jolle olisin ensimmäisenä soittanut, olikin poissa. Vaikka menetin äitini nuorena, en ole osannut olla vihainen tai katkera.

Olen kiitollinen, että minulla oli niin ihana äiti, joka tuki minua kaikessa. Hän oli aina valmis kuuntelemaan ja juttelemaan. Ihmissuhdeongelmissa äiti johdatteli ymmärtämään toisen näkökulmaa. Kiittäisinkin häntä nyt erityisesti siitä, että hän opetti minulle empatiaa.

Tuntuu ihanalta, että meille jäi hyvät välit, eikä selvittämättömiä asioita. Kuollessaan äiti tiesi, että arvostan ja rakastan häntä suuresti. Toivoisin, että kaikki huomaisivat näyttää kiitollisuutensa äidilleen silloin, kun siihen on vielä mahdollisuus.

Kiitos äiti, kun autoit ja kuuntelit

Muistan, kun poimimme äidin kanssa kesäisin marjoja takapihallamme, ja kädet ja suu kävivät yhtä aikaa. Jos en joskus yöllä saanut unta, istuimme yhdessä keittiössä, teimme voileivät ja paransimme maailmaa. Mieleeni ovat jääneet päällimmäiseksi nämä yhteiset rauhaisat ja hauskatkin keskustelut, eivät niinkään ulkomaanmatkat ja Särkänniemen-reissut.

Äiti sanoi usein, että ei ole sellaista murhetta tai ongelmaa, josta ei voisi puhua. Vaikka olisi kuinka nolo ja vaikea asia, niin yhdessä siihen keksitään ratkaisu. Samanlaisen turvallisuudentunteen olen halunnut antaa omille lapsilleni. Tahdon, että he tietävät, kuten minäkin tiesin, että äidille voi kertoa kaiken, eikä hän suutu. Näin äidin ajatukset kantavat sukupolvien yli.

Saatoin aina luottaa äidin tukeen, ja hän johdatti minua seuraamaan sydäntäni. Rakastin jo lapsena piirtämistä, ja äiti tuki taiteellista harrastustani. Vanhempani kannustivatkin minut kuvaamataidon pariin yläasteelle ja -lukioon.

Harrastaminen ja kannustus kantoivat työelämään asti, ja minusta tuli graafinen suunnittelija. Taiteellisuus on periytynyt tyttärelleni, ja meillä on kotona usein melkoinen askartelupaja. Haluan tukea tytärtäni, kuten äitini tuki minua.

Kiitos äiti, että puhuit kuin vertaisellesi

Vaikka äiti oli tunneihminen, tärkeät ratkaisut hän teki järjellä. Hän opetti, että koulutus on tärkeää, mutta viisaus on jotain syvempää. Elämää varten hän korosti, että koulu kannattaa hoitaa hyvin, jotta minulla olisi vanhempana enemmän valinnanmahdollisuuksia.

Ihailin äitiä hänen itsenäisyydestään ja siitä, miten hän oli selvinnyt elämässä, vaikka oli joutunut muuttamaan kotoa jo 12-vuotiaana. Itse sain olla lapsi pitkään, mutta kun halusin lähteä vaihto-oppilaaksi, vanhempani suunnilleen työnsivät minut matkaan. Olen hänelle kiitollinen, että hän kannusti minua lähtemään. Vaihtovuodesta jäi evääksi kielitaito, mutta ennen kaikkea sain perspektiiviä elämään ja opin seisomaan omilla jaloillani.

Äiti opetti myös, että naisen kuuluu ymmärtää raha-asioita yhtä paljon kuin miehenkin, oli kyse sitten laskuista, vakuutuksista tai osakkeista. Hän ei koskaan sanonut, että meillä ei ole rahaa johonkin. Sen sijaan hän opetti pohtimaan, mikä minulle on tärkeää: haluanko mieluummin merkkivaatteita vai perheen kanssa ulkomaille jouluna.

Kasvatukseni tähden tuntui luonnolliselta ostaa asunto, kun muutimme poikaystäväni kanssa yhteen pari vuotta äidin kuoleman jälkeen. Hän olikin opettanut, että kannattaa kartuttaa omaa pesämunaa, ei vuokraemännän kassaa. Kun ensi kertaa astuin uuteen ikiomaan asuntoon, ajattelin, että äiti olisi ylpeä minusta. Hän oli tuolloin monella tapaa vahvasti läsnä: äidin jättämä perintö myös mahdollisti ensimmäisen asuntolainan.

Kiitos, äiti, että opetit minua huolehtimaan taloudestani, loit turvallisen ympäristön, jossa sai puhua kaikesta, tuit minua ratkaisuissani ja rohkaisit seuraamaan omia unelmiani. Kiitos niistä 21 vuodesta, jotka sain jakaa kanssasi. Olit hyvin rakas ja ajatuksesi ovat ohjanneet minua läpi elämän.