150 vuotta vakuutuksia, 150 vuotta urheilua

 

1800-luvun puolivälissä Suomi alkoi herätä. Suomen kielellä julkaistiin ensimmäiset näytelmät ja romaanit. Maamme-laulua laulettiin ensimmäisen kerran, Kalevala-eepos ilmestyi. Markka tuli maksuvälineeksi ja suomen kieli virallisiin asiakirjoihin ja oppikouluihin.

Samaan aikaan kansa kamppaili nälänhädän ja äärimmäisen köyhyyden kanssa. Perheen huoltajan kuolema oli uhkakuva vauraammissakin kodeissa.

Valonpilkahduksen kotitalouksien tulevaisuuteen ja turvaa ihmisten elämään toi uuden aikakauden tuote, henkivakuutus. Suomen vanhin henkivakuutusyhtiö Kaleva perustettiin vuonna 1874. Yhtiön vakuutusasiamiehet tarjosivat tulevaisuuden turvaa hintaan, johon yhä useammalla oli varaa.

Kaiken kehityksen keskellä urheilu eli vielä uneliaista aikaa. Hiihtoa vasta aloiteltiin eikä juoksukilpailuistakaan vielä tiedetty mitään.