« Kaikki ajankohtaiset

11.12.2018

Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva avaavat tänään verkossa toimivan sisältöpalvelun, jonka ajatus on toimia suomalaisten turvaverkkona ohjaamalla seuraavaan askeleeseen elämän taitekohdissa.


Tulevan tavoitteena on saada suomalaiset varautumaan erilaisiin henkilöriskeihin aiempaa paremmin. Se on mahdollista lisäämällä tietoisuutta ja ymmärrystä varautumisen tarpeista.


Sisältöpalvelu käsittelee monipuolisesti elämän eri vaiheisiin, talouteen ja läheisten turvaan liittyviä aiheita. Se kertoo rehellisesti ja ymmärrettävästi myös vakuutusasioista, ottaa selvää tuoreimmista tutkimuksista ja antaa konkreettisia neuvoja käytännön asioiden hoitamiseen ja kriisitilanteiden kohtaamiseen elämänmuutosten keskellä.


Tulevan kohderyhmänä ovat he, joiden elämässä on tapahtunut suuria muutoksia, tai joiden toivoisimme varautuvan sellaisiin. Näitä muutoksia voivat olla esimerkiksi läheisen kuolema, avioero, eläkkeelle jääminen tai lapsen syntymä.


Suomessa kuolee vuosittain lähes kymmenentuhatta työikäistä, ja joka viides sairastuu vakavasti. Meillä on Suomessa erinomaiset yhteiskunnan turvaverkot, mutta ne eivät aina riitä. Oma-aloitteinen varautuminen auttaa myös yhteiskuntaa kohdistamaan resurssit sinne, missä niitä eniten tarvitaan.


Palvelu avautuu jo kehitysvaiheessa. Siihen voi tutustua osoitteessa: www.tuleva.fi