« Kaikki ajankohtaiset

8.9.2018

Ajankohtaista Kalevasta

 

Kalevan ilme uudistui

Kaleva uudisti kesällä yritysilmeensä, mikä näkyy muun muassa logon ja värimaailman muuttumisena.

Kalevalla on pitkä ja hieno 144-vuotias historia. Kaleva-brändin ydin on vakaus, mitä slogan ”Kaleva. Vakautta yli elämän.” myös ilmentää. Nykymaailmassa vakaus on vahvuus. Se ei tarkoita sitä, ettemme olisi ajassa mukana, päinvastoin. Olemme jo vuosia myyneet menestyksellisesti henkivakuutuksiamme digitaalisesti ja haluamme olla kehityksen kärjessä myös tulevaisuudessa. 

Sijoitustoiminnan tuotto

Kalevan sijoitustoiminnan tuotto tammi-kesäkuulta 2018 oli 0%.

Henkivakuutuskampanjointia mediassa

Suomalaisten henkivakuuttamisaste on edelleen hyvin alhainen. Tutkimustemme mukaan henkivakuutuksen ostamiseen liittyy vääristyneitä mielikuvia niin vakuutuksen hinnasta kuin sen myöntämisestä. Nyt käynnissä olevalla If-brändätyllä kampanjoinnilla haluamme korjata näitä mielikuvia. Kalevan myöntämä henkivakuutus on toistuvasti tutkitusti Suomen edullisin (mm. FINE 5/2011, FINE 9/2013, FINE 9/2016). Tutustu puolueettomaan hintavertailuun täällä.

Osoitteessa henkivakuutuskuntoon.fi sekä Ifin myyntikanavissa henkivakuutuksen hankkiminen onnistuu muutamassa minuutissa ja vakuutus tulee voimaan heti.

 

 

Lisätiedot:

Timo Laitinen

toimitusjohtaja

puh. 050 424 4104

timo.laitinen@mandatumlife.fi


Minna Mikkanen

johtaja

puh. 050 536 4688

minna.mikkanen@kalevavakuutus.fi