« Kaikki ajankohtaiset

18.7.2018

Henkivakuutusyhtiö Kaleva jatkaa yhteistyötä Suomen Urheiluliiton kanssa  


Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva jatkaa Suomen Urheiluliiton (SUL) yhteistyökumppanina seuraavat kolme vuotta 1.1.2019 alkaen. Sopimukseen sisältyy optio yhteistyöstä aina vuoteen 2024 saakka, jolloin Suomen vanhin henkivakuutusyhtiö Kaleva täyttää 150 vuotta. Kalevan toimitusjohtaja Timo Laitinen ja SUL:n puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi ja toimitusjohtaja Harri Aalto allekirjoittivat uuden Kalevan kisoja koskevan markkinointiyhteistyösopimuksen 19.7.2018 alkaneissa Kalevan kisoissa Jyväskylässä.


Kaleva on SUL:n ja yleisurheilijoiden pitkäaikaisin tukija ja yhteistyökumppani. Konkreettisesti yhteistyö on näkynyt jokakesäisessä yleisurheilun kotimaisessa päätapahtumassa eli yleisurheilun SM-kisoissa, Kalevan kisoissa. Kalevan myyntimiehet lahjoittivat hopeisen Kalevan Maljan urheiluseurojen kisattavaksi vuonna 1909 eli 109 vuotta sitten. 


Kaleva on näkyvästi mukana Kalevan kisoissa. Sen lisäksi, että yhtiö kannustaa yleisurheiluseuroja tavoittelemaan Kalevan Malja-pisteitä, on sen erityishuomio lasten ja nuorten liikkumisessa. Kalevan kisoissa nähdään muun muassa kuutta finaalilajia ennen esiurheilijatapahtuma, jossa 8–12-vuotiaat keskisuomalaisia seuroja edustavat nuoret yrittävät omaa ennätystään kisayleisön kannustaessa.

 

- Urheilulla ja liikunnalla on paljon positiivisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Me haluamme olla kannustamassa lapsia liikkumaan. Kalevan esiurheilijatapahtuman lisäksi tulemme tukemaan paikallisten yleisurheiluseurojen toimintaa: Mitä useampi käy laskemassa oman henkivakuutuksensa hinnan henkivakuutuskuntoon.fi:ssä, sitä enemmän kohdistamme tukeamme lasten ja nuorten urheiluharrastukseen, toimitusjohtaja Timo Laitinen lupaa.


Viime vuonna Suomen menestynein yleisurheiluseura oli Jyväskylän Kenttäurheilijat, joten Maljan matka Jyväskylässä pidettäviin Kalevan kisoihin on lyhyt.


- SUL:n yhteistyö Kalevan kanssa juontaa juurensa yli sadan vuoden takaa. Tuolloin yhteistyön tarkoituksena oli kannustaa suomalaisia ylläpitämään kuntoaan urheiluharrastuksin Kalevan Maljaan kaiverretun tekstin ”Ruumiillinen ja taloudellinen hyvinvointi päämäärämme” mukaisesti.  Kalevan upea missio ja viesti on tänään ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan.  Suomalaisella yleisurheilulla on tärkeä yhteiskunnallinen rooli suomalaisten liikuttajana. Koemme suurena kunniana viedä Kalevan kanssa tuota alkuperäistä viestiä eteenpäin nykyaikaisin keinoin, SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto toteaa.


Kaleva on edistänyt suomalaisten taloudellista turvallisuutta vuodesta 1874.


- 1.12.2024 tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Kaleva myönsi ensimmäisen henkivakuutuksensa. Jatkamme työtä yhteistyöjärjestöjemme perheiden riskivakuuttajana Suomen edullisimmilla henkivakuutustuotteella, jonka voi ostaa joko suoraan netistä henkivakuutuskuntoon.fi tai Ifistä, Timo Laitinen kertoo.


Suomalaiset urheiluseurat ovat kisanneet Kalevan Maljasta vuodesta 1910. Kalevan henkilökunta oli lahjoittanut vuotta aikaisemmin Kalevan Maljan ikuisesti kiertäväksi palkinnoksi.

Lisätietoja:

Timo Laitinen, toimitusjohtaja

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

puh. 050 424 4104, timo.laitinen@kalevavakuutus.fi


Minna Mikkanen, johtaja

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

puh. 050 536 4688, minna.mikkanen@kalevavakuutus.fi


Harri Aalto, toimitusjohtaja Suomen Urheiluliitto ry,

puh. 040 823 4200, harri.aalto@sul.fi, sul.fi