Miksi henkivakuutus kannattaa ottaa kolmekymppisenä?

Julkaistu 13.10.2021

Nuoren aikuisen elämässä avioituminen ja perheen perustaminen ovat merkittäviä elämänmuutoksia. Ne eivät kuitenkaan lukeudu tilanteisiin, joissa ihmiset yleensä henkivakuutuksen ottavat. Henkivakuutusyhtiö Kalevan teettämästä tutkimuksesta selviää, että 21 prosenttia vastaajista on ottanut henkivakuutuksen asioidessaan muuten vakuutusyhtiön kanssa.

Henkivakuutusyhtiö Kalevan johtaja Minna Mikkanen kannustaa pohtimaan perheen taloutta nimenomaan elämänmuutosten yhteydessä. Sen lisäksi, että puolisot kartoittavat tämänhetkistä taloustilannetta, kannattaa varautua myös tulevaisuuteen ja yllättäviin menetyksiin.

Henkivakuutus on edullisin nuorena

”Henkivakuutus on syytä ottaa silloin, kun on nuori ja terve. Kaikessa varautumisessa periaate on, että asiat hoidetaan kuntoon silloin, kun kaikki on hyvin”, Minna Mikkanen sanoo.

Henkivakuutuksen ostaminen käy helposti muutamassa minuutissa ja vakuutus on voimassa saman tien. 

Tutkimuksen mukaan suomalaiset alkavat pohtia henkivakuutuksen ottamista, kun läheinen kuolee tai sairastuu. Vakuutuksen ottaminen on kuitenkin silloin myöhäistä:

 ”On hyvä muistaa, että henkivakuutus on nuorena kaikkein edullisin”

Vain 9 prosenttia vastaajista kertoo ottaneensa henkivakuutuksen saadessaan perheenlisäystä ja 7 prosenttia avioituessaan tai rekisteröidessään parisuhteen.

”Toisen vanhemman kuolemaan liittyvät taloudelliset riskit ovat suurimmat juuri lapsiperheissä – eli silloin, kun perheessä on vanhempien tuloista riippuvaisia lapsia tai nuoria”, Mikkanen muistuttaa.

Asunnon ostaja saa turvaa henkivakuutuksesta

Toiseksi yleisin syy henkivakuutuksen hankkimiselle ovat asuntokaupat: 15 prosenttia on hankkinut henkivakuutuksensa ottaessaan asuntolainan. Asunnon ostajan onkin syytä ottaa henkivakuutus. Asunto on tyypillisesti nuoren aikuisen ensimmäinen iso omaisuus. Ensiasunnon ostaja on yleensä nuori, jolloin vakuutus on kaikkein edullisin hankkia ja terveydentila yleensä sellainen, että henkivakuutus voidaan myöntää.

Jos nuori pari on ostanut yhteisen asunnon, ja asuntolaina on mitoitettu kahden maksajan tulojen mukaan, yksin jäänyt joutuu vaikeassa tilanteessa vastaamaan isosta asuntolainasta.

Henkivakuutuskorvauksen saa käyttöön muutamassa viikossa, ja esimerkiksi 200 000 euron korvauksella muuttuneeseen elämäntilanteeseen on helpompi reagoida. Nuorena vuosimaksua vakuutuksesta ei myöskään ole ehtinyt kertyä kovin paljon.