Miksi tarvitsen henkivakuutuksen?

Liian harva suomalainen on varautunut pahimman varalta ja ottanut henkivakuutuksen. Vakuutusyhtiö Kalevan toimitusjohtaja Timo Laitinen vastaa neljään yleiseen väittämään henkivakuutuksen tarpeellisuudesta ja kertoo, miksi jokaisella tulisi olla henkivakuutus.

Henkivakuutuskorvauksella aikaa vapautuu suremiselle

Väite 1: Henkivakuutuksesta saatava raha ei auta, kun läheinen kuolee. Tarvetta on enemmänkin henkiselle tuelle.

”Henkivakuutuksen idea on se, että kun henkivakuutuksen ottanut ihminen kuolee, vakuutuksessa nimetty edunsaaja saa käyttöönsä sovitun summan rahaa. Hän saa käyttää rahat niin kuin haluaa, ja rahat tulevat tilille jo parin viikon sisällä hakemuksen täyttämisestä. Henkivakuutus ei poista surua, mutta se tuo taloudellista turvaa silloin, kun elämän muut perusasiat järkkyvät. Kuolemaan liittyy paljon järjesteltävää hautajaisista lähtien, ja esimerkiksi puolison kuolema voi muuttaa perheen taloudellisen tilanteen täysin. Kun taloushuolet eivät nouse päällimmäiseksi, omaisilla jää aikaa suremiseen ja menetyksestä toipumiseen.”

Henkivakuutuksella saa lisäturvaa

Väite 2: Suomessa yhteiskunta tukee taloudellisesti, kun perheenjäsen kuolee.

”Onneksi meillä Suomessa on hyvä sosiaaliturva, jonka tarkoitus on turvata välttämätön toimeentulo esimerkiksi työttömyyden tai sairauden aikana. Vaikeimpina hetkinä saatetaan tarvita lisäturvaa, joka auttaa jatkamaan elämää ilman, että taloudellinen tilanne paljon heikkenee. Henkivakuutus on hyvä turva perheille, joissa on pieniä lapsia ja asuntolainaa. Puolison kuollessa voi olla vaikeaa selvitä yksin jo pelkistä asuntolainan lyhennyksistä, puhumattakaan siitä, että pystyisi pitämään yllä tutun elämäntyylin. Henkivakuutuksen ostaminen vie vain muutaman minuutin ja vakuutus tulee voimaan heti.”

Henkivakuutuksessa on kysymys selviämisestä

Väite 3: Henkivakuutus on tarpeellinen vain varakkaille. 

”Henkivakuutus mielletään usein varakkaiden vakuutukseksi. Harva tulee ajatelleeksi, että henkivakuutuksessa on itse asiassa kysymys selviämisestä tilanteessa, jossa puolison tulot jäävät pois tai perheen ainoa elättäjä menehtyy. Meille suomalaisille tekee jostakin syystä tiukkaa ajatella tai ottaa puheeksi elämän isoja riskejä, kuten vaikka lähiomaisen kuolema. Siksi siihen ei myöskään varauduta.

Tutkimustemme mukaan ihmiset arvioivat henkivakuutuksen jopa kahdeksan kertaa sen todellista hintaa kalliimmaksi. Meiltä saa hyvän turvan jo alle 10 eurolla kuussa, jos on jäsen jossakin yli 90:stä yhteistyöliitostamme.

 

Kannattaa arvioida oma elämäntilanne ja varautua henkivakuutuksella

Väite 4: Henkivakuutus ei ole tärkeä nykyisessä elämäntilanteessani. Haluan ensin maksaa asuntolainan pois.

”Kun miettii henkivakuutuksen tarpeellisuutta, asuntolainan lyhennysten lisäksi kannattaa pohtia nykyistä elintasoa. Riittäisivätkö vain toisen tulot rahoittamaan auton ja lasten harrastukset? Mistä olisit valmis luopumaan?

Henkivakuutuksen korvaussumman haarukoimiseksi on olemassa yksinkertainen laskusääntö: summatkaa yhteen vuoden lainanlyhennykset, toisen puolison tulot ja parikymmentä tuhatta euroa lasta kohti. Tällä summalla jäljelle jäänyt puoliso pystyy rahoittamaan perheen nykyisen elämäntyylin noin vuoden ajan, mikä antaa aikaa varautua tulevaan.

Henkivakuutus on hyvä tapa turvata läheistesi taloudellinen tulevaisuus.

Hanki Suomen edullisin henkivakuutus vain muutamalla klikkauksella.